Jälleen päivä takana raskasta opetustyötä, mutta on se silti antoisaa. Vaikka joskus kyllä tuntuu, että huut helkkariin kaikki oppilaat, ja otan justiin lopputilin. Silti sitä vaan joka päivä menee sinne työmaalle ja alkaa tehdä sitä omaa duuniaan. Ja kun joku tutkinto menee läpi, niin tuntee onnistuneensa.

Ajattelin äsken, että lähden rouvan kyydissä kaupungille, kun pitäisi kirja palauttaa kirjastoon ja mennä ostamaan uusi kahvipannu. Laiskuus iski, en jaksanut ainakaan vielä. Sen sijaan laitoin potaatit kiehumaan ja kohta teen makkarasoosia, että saan huomennakin syödä töissä ruokatunnilla.

Ai niin, se kahvipannu. Rouva laittoi eilen illalla kahvia valmiiksi aamua varten ja pudotti sitten kahvipannun lattialle. Meni muuten tuhannen päreiksi, se kahvipannu. Ja aamulla oli vähän hankalaa, kun piti kikkailla aamukahvi menetelmällä mikroaaltouuni, muki ja suodatin. Osa kahvista meni mukiinkin...

Se eilinen nuoren herran kiukkukohtaus meni onneksi ohi, kun hän palasi kotiin. Oli vissiin funtsannut asioita, kun ulkoili. On se vaan sekin mukula niin äitiinsä tullut, minähän olen rauhallinen ja tyyni ja niin pois päin. Niinkuin eilenkin illalla, kun se kahvipannu putosi. Oli muuten aika monta kirkonmiestä peräjälkeen samassa lauseessa...